Muu

Raksalla


Otimme Uuden Vuoden vastaan raksalla, missäpä muuallakaan!

Ahkeroimme miltei puoleen yöhän asti, muksut leikkivät ja pelasivat pihassa sählyä, syötiin välillä juustoja ja keksejä ja huuhdeltiin ne alas limulla ja samppanjalla. Yläkerran parvekkeelta oli huippunäkymät puidenlatvojen yli ja raketit paukkuivat tummassa yössä. Vuoden päästä muistelemme tätä keskeneräisyyttä varmaankin toisenlaisin miettein, mutta juuri nyt samppanja maistui pahvimukista aivan täydelliseltä.

Alkanut vuosi tulee olemaan perheellemme hyppy uuteen, sillä saamme vihdoin heittää hyvästit väliaikaisasumiselle ja pääsemme muuttamaan uuteen kotiin.

Elämään tulee muuton myötä myös kauan kaivattua seesteisyyttä ja raksaväsymys unohtuu taatusti, kun on niin paljon uutta opeteltavaa: kotimatka, koulumatka, uuden kodin äänet ja oudot rapinat, on uudet naapurit, erimerkkiset kodinkoneet, pitää muistaa missä mitäkin säilytetään, miten takka saadaan vetämään, kiuas lämpiämään jne. Vielä ei kuitenkaan olla ihan niin pitkällä, kuten kuvistakin näkyy, mutta hyvällä mallilla jo!

Missä vaiheessa ollaan?

Talo on ulkoapäin täysin valmis ja maalämpöpumppu on ollut käynnissä jo lokakuun lopulta saakka. Sisäseinät on levytetty, seinistä ruuvinkannat ym. tasoitettu, gyproc-saumanauhat kiinnitetty, tasoitettu ja hiottu. Keittiön ja ruokailutilan seinät on maalattu ja lattia laatoitettu (kodinkoneiden ja kaappien takaa ei tietenkään tarvitse maalata). Timpuri on tehnyt kattoon alaslaskun kattoliesikupua varten ja kattoliesikupu sekä huippuimuri, keskuspölynimuri, tarvittavat putkivedot, sähköt ja viemärit ovat myös paikoillaan. Seuraavaksi on vuorossa keittiön lattian saumaus ja sitten onkin pian kalusteasennuksen vuoro. Teemme kaikki loppuvaiheet pääosin itse, mutta timpuri on meillä apuna ainakin laatoitushommissa sekä kamiinan/ hormin asennuksessa.

Kaukaa viisaina valitsimme talotoimituksen ns. ”päältä valmiina/ sisältä levyvalmiina”, jossa kaikki hankalat työvaiheet on jo tehty ja rakentajaperheen on helppo jatkaa siisteissä ja lämpimissä sisätiloissa.

Yläkerrassa makuuhuoneitten seinäpinnat on tasoitettu ja muksut ovat saaneet maalata huoneittensa seinät pohjamaalilla. Ekat tapetoinnit on aloitettu, kattojen panelointi samoin. Siinä hommassa rouvallakin pysyy hakasnaulain hyppysissä eli yhteispelillä homma sujuu sutjakasti.

Myös muksut ovat olleet ahkeria ja auttaneet raksalla lakaisemalla ja siivoamalla ja laudanpätkistäkin näyttää syntyvän kivoja leikkejä (olispa kotonakin havaittavissa samanlaista oma-aloitteisuutta). Myös naapuritaloista on löytynyt kavereita eli kovasti kaikki jo odottavat pääsevänsä tänne asumaan!

Kirjoittaja rakentaa perheensä kanssa omakotitaloa Ylöjärvelle.
Talopaketti toimitettu heinäkuussa 2016.

Rakentaminen
Voita messuliput kahdelle!
Keittiöremontti
Uusi ilme keittiöön
Muu
DIY: Takkamantteli
Ei kommentteja.